| ARKISTO |

Joulujuhlassa
Syyslukukausi
päättyi lauantaina 19.12. pidettyyn joulujuhlaan. Ohjelmassa
oli perinteiseen tapaan kuorolaulua ja kuvaelmia.
Erityislinjalaiset esittivät jouluevankeliumin laulukuvaelmana.
Rehtori loi katsauksen kuluneeseen syksyyn. Tilaisuus päättyi
oppilaan vanhemman, kirkkoherra Pentti Kalliorannan
pitämään hartauteen. Opetus jatkuu tiistaina 12.1.2010.
Sitä edeltävänä viikonvaihteena on kursseja ja
rippikoululeiri.

Jouluaterialla
Johtokunta ja
henkilökunta puolisoineen sekä opiskelijat kokoontuivat
perinteiselle jouluaterialle perjantaina 11.12. Johtokunta
vetäytyi ruokailun jälkeen pitämään kokousta.
Johtokunta
kokoontui 11.12.
Johtokunta
käsitteli mm. toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2010.
Talouden todettiin olevan terveellä pohjalla. Vuonna 2009
kirjattiin opiston historian ennätysmäärä
opintoviikkoja (5344). Myös kurssitoiminta oli vilkasta: 2400
kurssilaista. Määrä on kolmanneksi suurin
opistonhistoriassa. Opistoseuroissakin oli
ennätysmäärä väkeä, noin 18000. Vilkas
toiminta takaa terveen taloudenpidon. Käyttömenot
vuonna 2010 ovat 1503117 euroa. Valtionapu
käyttömenoihin on 929332 euroa. Vastaavat luvut vuoden 2008
tilinpäätöksessä olivat 1471874 ja 839790 euroa.
Suurin investointikohde vuonna 2010 on kenttäkeittiön
laajennus, jonka tarvikkeet vievät 30000 euroa.
Päärakennuksen laajennuksen ja saneerauksen velan (1,8 milj.
euroa) hoitaminen on vaativa tehtävä. (E.N.)

Joulukuun
kurssi
Itsenäisyyspäivän
aikaan 4.-6.12. opistolla opiskeltiin raamattutietoa, pohdittiin
nuorten perheiden elämää ja laulettiin joululauluja.
Musiikkikurssilaisten kuoro esitti harjoittelemiaan lauluja muille
kurssilaisille lauantain ohjelmaillassa. (Kuvat kursseilta:
Juho Kuha)

Käyttöönottojuhla
opistolla
Opistorakennuksen
laajennus ja saneeraus on valmistunut. Kiitosjuhlaa vietettiin
sunnuntaina 15.11.2009. Ranuan kirkossa pidetyn jumalanpalveluksen
jälkeen oli opistolla ruokailu. Ennen juhlaa oli mahdollisuus
tutustua uusiin tiloihin. Juhlassa kuultiin opistolaisten
esittämänä musiikinopettaja Arto Heikkilän
säveltämä pienoiskantaatti "Rakentaja" (kuva alla).
Kooste
uusien tilojen käyttöönottojuhlasta on
kuunneltavissa Opistoradion sivulla.
Lisää
opistokuulumisia syystiedotteessa.


Kenttävarustus
paranee
Opistoseurojen
ruokalakatoksen laajennustyö on aloitettu. Työ
toteutetaan oppilastyönä rakennustaitojen tunnilla sekä
talkootyönä kahdessa vaiheessa 2009-2010 ja 2010-2011.
Ensimmäisen laajennuksen sokkeli valettiin 5.11. (yllä). Talven tulo ei
estänyt ruokalakatoksen
pohjatöitä. Kohta pääsevät käden taitojen
linjan pojat rakennustaidon tunneilla pystytyttämään
runkoa.
Laajennetulle seura-alueelle nousee seuraaviin opistoseuroihin
mennessä neljäs WC-rakennus, jonka valmistumisesta ja
kustannuksista vastaavat yritysmaailmaa edustavat yksityiset tahot.
Perustukset saatiin valmiiksi ja peiteltiin odottamaan
kevättä, jolloin työt jatkuvat. Alueelle on myös
siiretty vanha kioski litramyyntipisteeksi (alla).


Elämäntaitojen viikko 2.-6.11.
Elämäntaitojen
viikolla haettiin hyvän elämän edellytyksiä.
Terveelliset elämäntavat olivat viikon aikana esillä
monipuolisesti. Työterveyshoitaja Sirpa Illikainen luennoi tupakan
vaarallisuudesta ja neuvoi kuinka tupakoinnista pääsee eroon
(kuva alla).


Torstain
ohjelmaan kuului toimintarastit, joissa harjoiteltiin ryhmän
yhteistoimintaa. Joen ylityksessä saattoi koetella omia rajojaan.
Aiemmin päivällä pankinjohtaja Pertti Severinkangas
Osuuspankista opasti järkevään
rahankäyttöön.

Syyslomalla vilkasta kurssitoimintaa
Opiskelijat
olivat viikon lomalla, mutta talo toimi täydellä teholla.
Viikonloppuna 16.-18.10 saatiin opetusta kanteleensoitosta grafiikkaan.
Äidit vaihtoivat kokemuksia virkistyskurssillaan. Nuoret
eräkurssilaiset vetäytyivät
Korouoman maastoon yöpymään puolijoukkuetelttoihin.
Seuraavalla viikolla saivat "varttuneet" oppia mm.
ATK-taitoja. Perjantaina 23.10. oli vuorossa SRK:n
tilaamat viittomakielen (kuva yllä) ja venäjänkielen
kurssit
sekä piirustuskurssi. Sunnuntaina
25.10. aloitettiin päivä Heikki Ikosen
pitämällä venäjänkielisellä
raamattutunnilla (alla).


Talven kanssa kilpailua
Rakennustyöt
jatkuvat uuden seurateltan perustustöillä ja
kenttäruokalan laajentamisella. Arkkitehti Jari Hintsala valvoo
töitä.

Kuvankäsittelijöitä,
kielenoppijoita ja kuljettajia
sekä
SRK:n lehtiavustajia
oli opiston kursseilla 9.-11.10. Digitaalisen kuvan
käsittelyyn perehdyttiin valokuvaaja Samuli Sarasteen johdolla
(yläp.).
Kuusamolaiset
Ranualla
Viikonvaihteen
25-27.9. opiston tilat täyttyivät Kuusamon rauhanyhdistyksen
väestä. Vanhempien keskustellessa alustuksen pohjalta omissa
ryhmissään lapset touhusivat oman ohjelmansa parissa.
Ohjelmaa oli tarjolla ympäristösuunnistuksesta
kuvataidepajaan.
Vanhemmat
vierailulla
Lauantaina 19.9 opistolle saapui opiskelijoiden vanhempia ja
sisaruksia kotiväenpäivään. Mauno Kurunlahden
alustuksen aiheena oli "Koti ja
opisto tekevät työtä nuorten hyväksi". Lisäksi
kuultiin opiskelijoiden ja kahden äidin ajatuksia aiheesta
keskustelun pohjaksi.

Kuvataidelinjalaisten töitä esillä
Kuvataidelinjan 2009-2010 ensimmäisiä
töitä oli
esillä Ranuan taiteiden yönä la 19.9. Näyttely oli
avoinna Hillakulmassa
klo
18-24. Opiskelijoiden vanhempiakin vieraili
näyttelystä,
samoin
opistolaisia. Opiskelija Sini Myllymäki kävi tutustumassa
kuvataidelinjalaisten teoksiin jo alkuillasta.
Ranualaiset
kurssilla
Ranuan rauhanyhdistysten syystyökauden aloituskurssille
11.-13.9. tultiin perhekunnittain: yli kahdestasadasta
osallistujasta yli puolet oli lapsia. Alustusta tulivat myös
raamattuluokkalaiset kuuntelemaan.
Ympäristöviikko
6.-11.9.
Ympäristöviikolla perehdyttiin
ympäristöasioihin monipuolisesi.
Tällöin otettiin uusi ekopiste
käyttöön. Aila Kauppila Napapiirin Residuumista
opasti kierrätyksessä ja jätteiden lajittelussa.

Uusi
lukuvuosi alkoi uudistetuissa tiloissa
Lähes sata opiskelijaa ja joukko
vanhempia kokoontui
perustyökauden avajaisiin laajennettuun auditorioon tiistaina
18.8. Laajennetut
tilat ovat täysin valmiina syyskuun
loppuun
mennessä.

Ranuan
opistoseurat vielä
kuunneltavissa
Voit
kuunnella puheita ja lukea referaatteja täältä.
Voit
myös katsella kuvia
seuroista.
Lue tiedote 26.7.2009: Opistoseuroissa
kävijäennätys.
Opiskelijoiden
työnäytteitä 2008 - 2009
Viestintälinjan
opiskelija Leo-Lassi
Kinnunen teki
oppimisportfolion
radiotyöstä ja Päivikki
Impiö sekä
Niina
Vuorma suullisen
viestinnän opinnoista.
Käden
taitojen linjalla
on
tehty portfolioita tekstiilitöissä.
Kuvataidelinjalaiset
tekivät väriopin
portfolioita,
joista
tässä esimerkkinä Minna
Kiviojan
aikaansaannos.
Kuvataidelinjan
galleriasta löytyy
viimeisimpiä
öljyvärimaalauksia
sekä satunnaisia otteita keraamiikkatöistä
ja
piirustuksista.
Kielilinjalaiset
ovat tehneet Suomen
YK-liiton Maailmankansalaisen
kypsyyskokeen, johon kuuluu
kirjallinen ja toiminnallinen osuus.
Opistoradiossa
kaukaisia
vieraita ja englannin kieltä
Viestintälinjan opiskelijat
toimittivat
keväällä 2009 ohjelmia suviseuraradioon
sekä
opistoseurojen radiolähetykseen. Voit kuunnella
etukäteen
kaksi opistoseurojen ohjelmaa. Toisessa viestintälinjan
opiskelijat
kertovat, millaista on ollut asua ja opiskella yhdeksän
kuukautta
yhdessä amerikkalaisten kanssa. Toisessa ohjelmassa tavataan
pakolaisia useasta eri maasta opiston
kansainvälisyysviikolla.
Vuosikertomus 2008 - 2009
Vuosikertomus
on
luettavissa ja tulostettavissa täältä
PDF-muodossa.
Ranuan kr. kansanopistoyhdistyksen jäsenet voivat saada
painetun
version tilaamalla sen opiston kansliasta esim.
sähköpostitse opisto@rakro.fi.
|
Syksy 2009 |
 |
 |
| Talvisodasta
on kulunut 70 vuotta.
Tähän liittyen joulujuhlassa nähtiin kuvaelma, joka pohjautui
Väinö Havaksen kertomukseen "Isän ja lapsen joulu". |
Joulujuhlakuvaelmassa seurattiin talvisodan joulua kotona ja rintamalla. |
|
|
 |
 |
| Torstaina
17.12.
vietettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen pikkujoulu.
Waaraniemen pojat Patrick, Joshua ja Johan olivat serkkunsa Leevi
Toljamon kanssa tiernapoikina (yllä). |
Pikkujoulujuhlassa
nähtiin
myös "Jouluyö, juhlayö" -laulun syntyvaiheista kertova
kuvaelma. |
|
|
 |
 |
| Jouluaterian
aluksi
seurattiin opiston Lucia-kulkueen esitystä. Lucia puhui
tänä vuonna äidinkielenään ruotsia. |
Sunnuntain päiväkahvilla 6.12.
kurssilaiset saivat nauttia keittiöväen loihtimat
itsenäisyyspäivän tortut. |
|
|
 |
 |
Opiston henkilökunta saa
ensiapukoulutusta
ja opastusta työssä jaksamiseen. Ensiapukoulutuksessa 24.11.
perehdyttiin mm. vuotojen tyrehdyttämiseen. |
Thanksgiving
Day opistolla torstaina 19.11.
Pohjois-Amerikkalaiset opiskelijat kertoivat
kiitospäivän perinteestä Kanadassa ja Yhdysvalloissa.
Laulujen ja ruokarukouksen jälkeen nautittiin kiitospäivän
ateria. |
|
|
 |
 |
| Ranuan kirkko täyttyi juhlavieraista. |
Korkeakouluneuvos
Ari
Saarinen opetushallituksesta painotti puheessaan kansanopistojen
yhteistyön merkitystä |
|
|
 |
 |
| Sisaropistojen
ja taustayhteisön tervehdystä
esittämässä Tapani Tölli Jämsän
Kristillisen Kansanopiston johtokunnasta, Matti Taskila SRK:n
johtokunnasta ja rehtori Mikko Kinnunen Reisjärven
kristilliseltä opistolta. |
Ranuan kuntaa
edustivat kunnankamreeri Sirpa Hakala, kunnanjohtaja Kimmo
Sarapää ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Veijo Illikainen. |
 |
 |
| Aaro Laivamaa
pääsi äitinsä Helenan kanssa juhliin isän
työpaikalle. |
Sauli Laivamaa (yllä)
esitteli teknisen työn tiloja ja koneita ja Eero Österberg
(alla) taideopetustiloja juhlavieraille. |
|
 |
 |
 |
| Elämäntaitojen-teemaviikon
jälkeen palattiin normaaliin opiskeluun. Emmi Luusua peittelee
kostealla kankaalla keskeneräistä veistostaan . |
Taidekerholaiset
tekivät pikapiirroksia varjokuvista. |
|
|
 |
 |
| Maanantai-iltana
2.11. palo- ja pelastuslaitos sekä poliisi vierailivat tutustuen
opistoon ja uusittuihin tiloihin. Ranuan VPK piti
näytösluonteisen pelastusharjoituksen opiston pihalla. (kuva:
Jouni Eskola) |
Risto Kukkonen
luennoi yrittäjyydestä mukaansa tempaavalla tyylillä. |
|
|
 |
 |
| Tiistaina 3.11.
pohdittiin miten elämäntaidot tulevat esiin opistolla.
Opettaja Tuuli Hintsala jakoi puheenvuoroja. |
Kuraattori Asko
Illikainen tuli lastensa kanssa luennolle. Palapeli rakentui tunnin
aikana. |
|
|
 |
 |
| Pentti
Jämsä (takansa seisomassa) ja Petteri Pasula opastivat
varttuneita ATK-taitoihin. Veikko Pasanen ja Valtteri Höyhtyä
toimivat avustajina |
Taidetalo
sai jo toisena
perättäisenä viikonloppuna suojiinsa
kuvantekijöitä. Liisa Sääskilahti piirtää
valkoliidulla Ainolotta Österbergin istuessa mallina. |
|
|
 |
 |
| Venäjänkielen
kurssilla opiskeltiin tiiviisti aamusta iltaan.
Oppimisen ilo oli aistittavissa! |
Perjantaina
16.10. valettiin räntäsateessa teltan haruksille anturaa.
Onneksi ilma lauhtui ja valu saatiin tehtyä |
|
|
 |
 |
| Kuvataiteeseen
erikoistuva kasvatustieteen yo Sanna Isopahkala piti taidelinjalaisille
grafiikankurssin 12.-16.10 ja jatkoi saman aiheen parissa kurssilaisten
kanssa sunnuntaihin 18.10. saakka. |
Liikenneopettaja
Veikko Räsänen valmistelee seuraavaa oppituntia. |
|
|
 |
 |
| Yläkouluikäisten
englanninkielenkurssin 9.-11.10. ohjelmaan sisältyi laulutuokio
Dan Waaraniemen
johdolla. Jennifer Simonson säesti englanninkielisiä lauluja. |
Tiistai-aamuna
29.9. maa oli ensilumen peittämä. Opiskelija Jaana Korhonen
kokeili lumipallon tekemistä ruskan keskellä. |
|
|
 |
 |
| Olli
Pohjonen alusti Ranuan rauhanyhdistysten
järjestötoiminnan kurssilla. |
Ympäristöviikkoon
sisältyi tutustuminen
Romotken
myymälään ja Ekocenter-ketjuun kuuluvaan
kierrätysasemaan. Englanninopettaja Dan Waaraniemi löysi
suojan syyssateiden varalle. |
|
|
 |
 |
| Ympäristöviikolla
tehtiin Simojärven maastoon suuntautunut
eräretki 9.-10.9. Jaakko Määttä ja Juho Kuha
vaelsivat urheasti Korvanjokisuulta Yli-Soppananjärvelle
tuulisessa
ja sateisessa säässä. |
Yli-Soppananjärvellä
saatiin teltat
pystyttää selkeässä säässä. Jouni
Eskola näyttää ruokajonossa Stallone Pinheirolle ja
Harri Petäjäjärvelle että vaikka vatsa
täyttyisi, niin vaellushousut eivät kiristä. |
|
|
 |
 |
Englanninopettaja
Dan
Waaraniemi tulkkaa opistovuoden aloitustilaisuutta Kanadasta tulleille
Jennifer Simonsonille ja Julia Warwarukille.
. |
Tytöillä
ei
tullut suru puseroon, vaikka koti jäikin taakse. Anni
Määttä (oik.) ja Reetta Pulkkinen tulivat
opistoon
Kempeleestä ja Ellen Tölli Sievistä. |
 |

|
| Pirjo ja
Reijo
Mustajärvi Kempeleestä
toivat poikansa
Joonan
opistoon. |
Tekstiilityön opettaja
Lotta Mutanen
järjestelee Eveliina Leppälälle ja Emma
Viitavaaralle
asuntoa. |
|
|
 |
 |
| Joonas Kellokumpu (oik.),
Aleksis Ilkko ja Matti Korhonen asettuivat Muukalaan asumaan |
Uudistetut
luokkatilat
ovat valmiina vastaanottamaan opiskelijat. Taideluokassa (alla) ja
teknisen työn tilassa rakennustyöt jatkuvat elokuun
loppuun
saakka. Salin pintaremontti aloitetaan 20.8. ja se valmistunee syyskuun
lopulla. |
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|