| ARKISTO |

Opistoseuroissa n.17000 vierasta
Seurajärjestelyistä
vastasivat tänä vuonna Kuusamon, Taivalkosken ja
Pudasjärven rauhanyhdistykset. Etukäteisvalmistelut ja
seurojen aikaiset talkoovuorot kysyivät palvelumieltä.
Seuravieraita oli lauantaina klo 20 n. 17.000 henkeä,
joista 1/3 päiväkävijöitä ja 2/3 alueelle
majoittuneita.
Opistoseurat ovat
kuunneltavissa tallenteina opistoradiossa. Katsele kuvia tai lue lisää seuroista.

Perjantai-iltana
29.7. julkistettiin äänite "Katso
tätä rantaa". CD-levylle on tallennettu opiston uusien
tilojen käyttöönottojuhlassa marraskuussa 2009 esitetty
"Rakentajat"-kantaatti. Kantaatin on säveltänyt Arto
Heikkilä ja sanoittanut Niilo Rauhala. Kantaattikuoron 24 laulajaa
esiintyivät soitinyhtyeen tukemana. Paikalla olleet 9 kuorolaista
esittivät Arto Heikkilän johdolla yhden laulun.
Rippikoulua
ja kesäkursseja
Koulujen
päättymisestä juhannukseen pyöri
opistolla nuoria,
jotka olivat kristillisen uskon peruskurssilla. He suorittivat
tällä tavalla rippikoulun leirimuotoisena.
Kesäkuun
toisella täydellä viikolla oli rippikoululeirin
rinnalla
maalauksen jatkokurssi, keramiikkakurssi ja hoitavan
kirjoittamisen kurssi. Taidekurssilaiset laittoivat perjantaina 17.6.
töitään esille opettaja Anna Ratilaisen
johdolla.
Opiston järjestämälle
Amerikan matkalle helmikuussa
osallistuneet kokoontuivat 11.-12.6. muistelemaan matkaa ja
valmentautumaan mahdollisiin seuraaviin matkoihin. Viikonlopun
ohjelmaan kuului mm. matkailu-englantia.

Pihatöitä
Opiston
alueelle on laadittu piha-suunnitelma, joka toteutetaan vaiheittain
useamman vuoden aikana. Tämän kesän
ohjelmaan kuuluu
pääsisäänkäynnin edustan
estetisointi
(yllä), risteysalueiden kulmausten kiveykset ja opistosta
kertovan
maamerkin pystyttäminen Pekkalantien risteykseen.
Keväästä
kesään
kursseilla
Opistolaisten
lähdettyä oli toukokuussa kahtena
viikonloppuna kurssilaisia.
Päättäjäisten
aikaan 21.5. olivat raskaankaluston kuljettajat opissa.
Viikonloppuna
27.-29.5. olivat kurssilla Kuusamon nuoret. Koulutusta saivat
myös
järjestyksenvalvojat ja
moottoripyöräilijät.
Pajutyökurssilla syntyi näyttäviä
koriste- ja
käyttöesineitä.

Perustyökausi päättyi
Perustyökauden
päätösjuhlaa
vietettiin lauantaina
21.5. Opiskelijat lauloivat sanoittamansa
opistolaulun (yllä).
Henkilökunnalle kevätjuhla
merkitsee kolmen
kuukauden kevyempää jaksoa työssä – ja
vähintään
kuuden viikon vapaata.

Asuntolaa suunnitellaan
Uuden asuntolan suunnitteluryhmä kokoontui toiseen palaveriinsa
17.5. Sähkösuunnittelija Kauko Sorvojan (ylh. oik.)
selontekoa kuuntelevat rehtori Eero Nuolioja, rakennuttaja Risto Lohi. Samana
päivänä myöhemmin oli myös
vuoden 2009 laajennuksen vuositarkastus.
Varttuneempien viikko
Opiskelijoiden
opintomatkan aikana 11. - 13.5. opistolle tuli varttuneempaa
väkeä
kurssille. Aimo Mikkonen näytti kuvia luonnosta ja puhui
luontokokemuksista rinnastaen niitä ihmisen
elämänkaareen.
Viikonvaihteessa 13. - 15.5. oli kurssitusta
kotipuutarhureille. Seuraavana viikonvaihteena kokoontuivat kurssille
mm. raskaan kaluston kuljettajat.
Suviseurojen 2013
päätoimikunta kokoontui
Ranuan
rauhanyhdistys järjestää yhdessä Pudasjärven
rauhanyhdistyksen kanssa vuoden 2013 suviseurat
Pudasjärvellä. Päätoimikunta kokoontui
ensimmäisen kerran tiistaina 10.5. opistolla. Kokouksessa
tutustuttiin päätoimikunnan tehtäviin ja nimettiin
toimikuntien jäsenet.
Vilkkaita viikkoja opistolla
Pääsiäislomalta
palanneet opiskelijat aloittivat viimeisen opiskelujakson
musiikkipainotteisesti: keskiviikkona 27.4. äänitettiin
päivällä musiikki-cd ja illalla oli yleisölle avoin
musiikkimatinea opistolla.
Perjantaina 29.4. kokeiltiin
ryhmävideopuheluyhteyttä
Skypen avulla Jämsän ja Reisjärven sisaropistojen
kanssa. Vapun aattona pystytettiin Ranuan kunnankirjastoon
kuvataidelinjalaisten näyttely.
Perjantaihin 6.5. menessä kaikkien
oppilastöiden piti olla tehtynä arviointia varten ja
Valovuosi-lehden valmiina painettavaksi, joten kiirettä piisasi.
Kulttuurien kohtaamisia
kansainvälisyysviikolla
Kansainvälisyysteemaviikolla
12. - 14.4. opistolla kohdattiin ihmisiä monesta eri kulttuurista.
Somalialaisen Rahman ja
muutamien muiden kaukaisten
vieraiden ääntä ja ajatuksia on kuunneltavissa myös
opistoradiosta.

Piispa vierailulla
Ranuan
seurakunnan
piispantarkastus alkoi kansanopistolta perjantaina 8.4. klo 11.00. Kuoro
toivotti
laulullaan vieraat tervetulleeksi, minkä jälkeen piispa
seurueineen
lounasti.

Kevään merkkejä Ranualla
Suojasää
pehmitti hanget ennätyspitkän pakkaskauden jälkeen.
Sunnuntaina 3.4. opiskelijat ulkoilivat valmistaen perinteisiä
lumiukkoja, "solunhenkiä", asuntojensa edustalle.
Sunnuntain ohjelmaan kuului myös seurat kirkonkylän
rauhanyhdistyksellä, jonne oli mukava kävellä
leppoisasta säästä nauttien.

Uuden
asuntolan rakentamisesta päätettiin
Perjantaina 25.3.2011 pidettiin johtoryhmän,
johtokunnan ja kansanopistoyhdistyksen kokoukset.
Kansanopistoyhdistyksen vuosikokous päätti perustaa
asunto-osakeyhtiön uuden asuntolan rakentamiseksi. Lisää
päätöksistä täällä.

Kalevalaa lumeen
Kuvataidelinjalaisten ja Ranuan lukion
kuvataidekurssilaisten yhteistyönä syntyi Kalevala-aiheisia
lumiveistoksia Ranuan Hillatorille.
Opistolaisten
tekemiä olivat mm. "Louhikotka" (vas.) ja "Ilmatar".
Louhea
Sampo-taistelussa esittävä veistos oli taitavasti
massoiteltu. Ilmattaressa ihastutti taidokkaasti tyyliltelty aallokko.

Elämä
on
lahja
Kevään ensimmäisellä
teemaviikolla pohdittiin ihmisen elämänvaiheita:. Maanantai
oli lapsuuspäivä ja tiistaina keskusteltiin
nuoruudesta viestinnänopettaja Tuuli Hintsalan johdolla
(yllä). Keskiviikkona "aikuistuttiin": opiskelijat asettuivat
aikuisten tai perheenjäsenten rooliin kehittelemissään
kuvaelmissa. Torstaina opistolla vieraili
rauhanyhdistyksen Torstaikerho. Illallla pysähdyttiin
keskustelemaan elämän
päättymisestä.
Johtokunta
kokoontui
Johtokunta
piti kokouksen talvipäivien yhteydessä ja mm. hyväksyi
tilinpäätöksen
vuodelta 2010 ja talousarvion vuodelle 2011. Lue
päätöksistä täältä.

Kuorolaulua,
kokkaamista ja kouluttautumista
Ensi
kesän opistoseurojen järjestelyistä vastaavat
koillismaalaiset kouluttautuivat viikonloppukurssilla
tehtäviinsä.
Työhonottotoimikunnalla on vaativa tehtävä saada
työntekijät jokaiseen talkoovuoroon (yllä).

Kuva: Riikka
Ahonen
Talvipäivillä
pohdittiin elämän ja uskon suhdetta
Talvipäivät
pidettiin tänä vuonna 12.–13. helmikuuta. Vieraita oli
enimmillään lauantai-iltapäivällä n. 1350,
jolloin sali täyttyi viimeistä sijaa myöten. Luokissa ja
auditoriossa oli mahdollisuus seurata salin tapahtumia kaiuttimien ja
videokuvan välityksellä.
Lauantaina opistonuoret keskustelivat Matti
Määtän alustuksen pohjalta omakohtaisen
uskonkilvoituksen tärkeydestä (alla).

Kuva: Helena
Soronen

Kotiväkeä
vieraana
Opiskelijoiden vanhemmille
järjestettiin toinen
vanhempainpäivä la 29.1.
Tiina-Liisa (vas.)
ja Arto Lohen
kuopus Eetu-Juhana pääsi tapaamaan perheen esikoista
Juhoa, joka opiskelee kielilinjalla.

Yrittäjät
kurssilla
Yrittäjät
täyttivät
opiston tammikuun puolenvälin aikaan jo perinteeksi tulleen
tavan
mukaan. Asiantuntijaluennot ja ajatustenvaihto sekä
hyvä huumori antavat voimaa ja intoa
työhön. Kurssille olisi ollut tulossa enemmän
väkeä, kuin pystytään majoittumaan. Toiveissa
onkin, että viimeistään kahden vuoden kuluttua on uuden
asuntolarakennuksen myötä majoitustilaa kaikille tulijoille.
Kuva:
Jorma
Puominen
Savotta
opistolla
Johtokunta päätti kokouksessaan
14.12.2010 ostaa opiston tien varresta n. 2 ha maata. Alue on raivattu
puustosta ja muokataan pelloksi. Näin saadaan
lisää
majoitusaluetta opistoseuroja varten.

Kanadan vieraita
LLC:n lähettämänä Suomeen
saapunut Hannu Janhunen (kesk.) vieraili Pirjo- vaimonsa kanssa
opistolla 13.1. Hannu Janhunen kertoi opiskelijoille lestadiolaisen
kristillisyyden vaiheista pohjois-Amerikassa sekä LLC:n
toiminnasta. Illalla hän puhui opistolla iltahartaudessa.
Iltatilaisuuteen olivat kaikki ranualaiset tervetulleita

Kuva: Veera
Väisänen
Kevätlukukausi
alkoi ti
11.1.
Opiskelijat saapuivat pääosin
jo maanantai-iltana 10.1. Tiistai-aamuna aloitustilaisuudessa opettajat
toivottivat laulaen opiskelijat tervetulleeksi.

Kuva:
Kuriiri/Tauno
Impiö
Opistolle Pro
Cultura Ranuaensi -mitali
Ranuan
sivistyslautakunta on myöntänyt Ranuan kr. kansanopiston
kuvataidelinjalle Ranuan kunnan kulttuuripalkinnon. Perusteena
mainittiin kuvataidelinjan (aiemmin luovan toiminnan linja)
näkyminen positiivisella tavalla ranualaisessa "katukuvassa".
Opiskelijoiden tuotoksia on ollut esillä vuosittain "Taiteiden
yönä" sekä muissa näyttelyissä. Tulevalle
keväälle on suunnitteilla yhteinen lumiveistotapahtuma Ranuan
lukion kanssa. Myös viestintälinjan toiminta Opistoradion
ylläpitäjänä mainittiin
päätöksessä huomionarvoisena. Vapaa-aikatoimenjohtaja
Anitta Jaakola (oik.) ja sivistyslautakunnan
puheenjohtaja Ismo Petäjäjärvi luovuttivat 30.12.
mitalin, shekin ja kukkaset rehtori Eero
Nuoliojalle ja kuvataideopettaja Eero Österbergille. |
Kevät ja kesä 2011 |
 |

Seuroissa
puhui Jim Moll Arizonasta. Keith Kosola tulkkasi suomeksi.
 |
| Enää
ei kukaan voi ajaa huomaamattaan opiston
tienhaaran ohitse (yllä).
Arkkitehti
Jari Hintsala muotoili "maamerkin" kuvataideopettaja Eero
Österbergin suunnitteleman opiston tunnuksen pohjalta.
Ideointiin
osallistui taidelinja ja toteutukseen käden taitojen
linja. |
Kaverukset |
|
|
 |
 |
| Taidekurssilaiset
laittoivat perjantaina 17.6.
töitään esille opettaja Anna Ratilaisen johdolla. Maalauksen
jatkokurssin teemana
oli henkilökuvaus. |
Keramiikan
primitiivipolttokurssilla keskityttiin paperisaveen ja kokeiltiin
erilaisia polttomenetelmiä. Opettajana oli Else Kangasniemi. |
|
|
 |
 |
| Jari
Hintsala valmisteli maamerkin perustusten valua kesäkuussa. |
Pajutyökurssilaiset
seuraavat opettajansa Hugo Koivukankaan opetusta. |
|
|
 |
 |
| Etelä-Suomeen
suuntautuneen opintomatkan yksi huippukohta oli Kolilla, jossa
saatiin ihailla kansallismaisemaa (yllä). Myös vierailu
maailman suurimmassa puukirkossa Kerimäellä oli
sykähdyttävä kokemus. (kuvat:Henri Huhtala) |
Opistoneuvoston
puheenjohtaja Lars Pekkala viestintälinjalta toimi kuuluttajana
kevätjuhlassa (yllä). Vierailla oli mahdollisuus tutustua
teknisen työn,
tekstiilityön ja kuvataiteen saavutuksiin
oppilastyönäyttelyssä (alla). |
 |
 |
|
|
 |
 |
| Varttuneille
järjestettiin oma ATK-kurssi. |
Suviseurojen
2013 päätoimikunta
tutustui ilmakuvan avulla suviseura-
alueeksi varattuun Pudasjärven lentokenttään. |
|
|
 |
 |
| Opiston ulkomaalaiset
opiskelijat pitivät
teemaviikolla myös esitelmiä taustastaan ja
kotimaastaan. Thatnittaya
opetti thaimaalaisen tervehdyksen, jota yhdessä
harjoiteltiin. |
Opiston
kansainvälisyysviikon ohjelmaan on jo pitkään kuulunut
turvapaikanhakijoiden vierailu. Torstaina 14.4. saimme jälleen
vieraita SPR:n Rovaniemen
vastaanottokeskuksesta. 19 vierasta lähes kymmenestä eri
kansallisuudesta vietti yhteisen päivän opiston väen
kanssa. |
|
|
 |
 |
| Piispa
Samuel Salmen vierailuun opistolla kuului yhteinen tunti opistolaisten
kanssa. Piispa vastasi syvällisesti opistolaisten laatimiin
kysymyksiin. Hän kertoi myös olleensa nuorena pappina
kristillisen kansanopiston rehtorina Ylitorniolla. |
Piispan seuruetta. |
|
|
 |
 |
| Muukalan
pojat tekivät "toveruuden portin" asuinsolunsa eteen (yllä). Välillä
käytiin kodalla makkaralla ja kaakaolla (alla). |
Ranuan
rauhanyhdistykset järjestivät opistomyyjäiset
kansanopistolla tiistaina 22.3. Ohjelmassa oli mm. narunvetoa
(yllä). Tytöt tulevat aina mielellään opistolle
(alla). |
 |
 |
 |
 |
| Sää
suosi
lumiveistotapahtumaa 2. maaliskuuta. |
Kilpailun
parhaan työn valinta ei ollut helppo, mutta
tuomaristo päätyi lopulta palkitsemaan
kuvataidelinjalaisten "Ainon vapaus" -veistoksen. |
|
|
 |
 |
| Elämänkaariviikon vanhuuspäivänä
leikittiin entisajan
ulkoleikkejä. Ohjelmassa oli muun muassa potkukelkkaviesti. |
Ranualla
vierailevat petroskoilaiset
pitivät opiskelijoille opetustuokion 1. maaliskuuta.
Taidemuseonjohtaja Anita Dunkers (oik.) kertoi Kalevalan Aino-tarusta
sekä
sanoin että kuvin, ja taidepedagogi Margarita Jufa (vas.)
opetti
piirtämään
kalevalaisia hahmoja. |
|
|
 |
 |
| Opistolla
harjoitteli kuorokurssi, joka valmistelee
uutta
opistosarjan CD:tä Arto Heikkilän johdolla. |
Miesten
kokkikurssillla opeteltiin myös näyttävää
ruoan
esillepanoa; sunnuntaina syötiin seisovasta
pöydästä. |
|
|
 |
 |
| Talvipäiviä
on järjestetty Ranualla vuodesta 1968. Aiemmin ne tunnettiin
Nuortenpäivien nimellä, ja sitä ne ovat edelleenkin,
vaikka kaikenikäiset ovat tervetulleita. |
Sulo
Karjalainen jututtaa Kuhan
kylältä saapunutta Ranuan
pariskuntaa (yllä). Patrik ja Eerik saapuivat "talvipäiville
mummolaan" Oulunsalosta (alla).
Kuvat: Riikka Ahonen |
 |
 |
| Ranualaiset
Raija Aikkila (vas.) ja Airi Karttunen osallistuivat
munkkitalkoisiin Ranuan rauhanyhdistyksellä torstaina.
Kuva:
Annikki Häkkinen |
|
 |
 |
| Myös
Vasalammet Taivalkoskelta olivat saapuneet
vanhempainpäivään . |
Vanhempainpäivän
teemana oli ammatinvalinta. Opinto-ohjaaja Kari
Heikkilä johdatteli aiheeseen. |
|
|
 |
 |
| Matti
Tornberg
IdeaSampo Oy:stä luennoi
yrittäjäkurssilla. |
Kurssi tarjoaa mahdollisuuden
monille kiireiselle pariskunnille yhdessäoloon ja
virkistäytymiseen. |
|
|
 |
 |
| Opiston
hakelämpölaitokseen asennettiin
"multisyklo"-suodattimet,
joiden pitäisi estää noen
pöllähtely
savupiipusta.
Kuva:
Jorma
Puominen |
Opiston
käyttöön on hankittu
traktori-mönkijä. Vt.
talonmies Jorma Puominen (oik.) esittelee mönkijän
ominaisuuksia rehtori Eero Nuoliojalle. |
|
|
|
|
| Oli mahtavaa tavata
syksyn aikana tutuiksi tulleet opistotoverit ja laulaa taas
sydämensä kyllyydestä. |
Opiskeluvauhtiin
päästiin heti joululomalta palattua. Taidehistorian tunnilla
eläydyttiin esihistoriallisen taiteilijan rooliin. Tässä
Jenni Ruotsalaisen taidonnäyte. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|